Nivelvaiheet

Siirtyminen alakoulusta yläkouluun 

Yhtenäisperuskoulussa siirtyminen alakoulusta yläkouluun ei ole niin suuri muutos kuin perinteisissä kouluissa, joissa koulurakennuskin vaihtuu. Seitsemännelle luokalle siirtyvät pääsääntöisesti Ritaharjun koulun omat kuudesluokkalaiset.

Loppukeväästä kuudennella luokalla oleville oppilaille ja heidän vanhemmilleen järjestetään Seiskalle-ilta yhdessä nuorisotoimen kanssa. Koulussamme järjestetään myös tutustumispäivä uusille oppilaille. Toukokuun aikana, kun luokanvalvojat ovat selvinneet, pidetään siirtokeskustelut, joihin osallistuvat  kuudennen luokan luokanopettaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja ja tuleva luokanohjaaja. Keskustelussa siirretään opetuksen kannalta välttämätön tieto.

 Jatko-opintoihin  hakeutuminen 

Jatko-opintoihin siirtymistä tukee opinto-ohjaaja. Yhdeksännen luokan oppilaat hakevat yhteishaussa jatko-opintoihin toiselle asteelle eli lukioon tai ammatilliseen oppilaitokseen. Yhteishaku toteutetaan sähköisen järjestelmän kautta helmi-maaliskuussa. Jos oppilas ei saa opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa, hän hakee kesällä jatkuvassa haussa.

Huoltajat saavat  tietoa päättövaiheen ohjauksesta ja jatko-opintoihin hakeutumisesta  vanhempainillassa sekä koteihin lähetettävien tiedotteiden kautta.  Yhteishaun koehausta otetaan tulostus, jonka  vanhemmat allekirjoituksellaan kuittaavat nähdyksi.

Jätä kommentti